maanantai 31. joulukuuta 2012

Pakkopukeutuminen



Vaatekaupassa asioidessani päätin, että nyt saavat mustat vaatteet ja persoonattomat kauluspaidat väistyä, oli tyylivaihdoksen aika! Tyylittömän ihmisen avuksi ovat muotisuuntaukset, joihin tukeutumalla löydän uniikin tyylini ja paikan samanmielisten joukosta. Vaihdokseen sopivasti on mukava huomata, että synkät värit ovat kadonneet ja tarjolla on pinkin ja purppuran silmiähivelevää väriskaalaa, rennosti roikkuvaa v-aukkoista ja aina yhtä riemukasta raitapaitaa. Flanellipaitahyllyn edessä poden suoranaista valinnanvaikeutta kun en pysty päättämään kaikista niistä ihanan värikkäistä vaihtoehdoista sitä ominta.

Housujen ostossa tuottaa vielä pieniä ongelmia se, että olen mielikuvistani huolimatta yhä läski nörtti. Edes jalan saaminen lahkeesta sisään on sula mahdottomuus. Syytän itseäni siitä, että olen syyllistynyt sivistymättömiin harrastuksiin kuten salilla käymiseen ja syömiseen. Olen myös selkeästi alipituinen, sillä lahkeisiin mahtuisi helposti toinen jalka pituuttaan. Nielen ylpeyteni ja suunnistan katseilta piilossa sivukujien kautta Tarjoustaloon, josta löydän väriltään oikeat sekä malliltaan epämuodikkaan vartaloni tukemat versiot. Kotona suoritan vielä kivipesun ja hankaan kissankarvoja lahkeisiin, jotta orgaaninen vaikutelma välittyisi.



Nappaan vielä mukaani uutta tyyliäni tukevan pipon sekä imagolasit, joista olen jo salaa haaveillut vuosikausia. Näytän vihdoinkin fiksulta ja ehkäpä viimein puheeni ranskalaisen kirjallisuuden klassikoista otetaan tosissaan. Tärkeintä on kuitenkin, että tyylini on jäljittelemätön ja uniikki. Pystyn sulautumaan joukkoon, mutta siltikin tyylini paistaa läpi auringon lailla. Kävelen Bon Iverin tahdittamana ilmavasti halki kaupungin ja tiedän, että minua tuijotetaan. Olen edelläkävijä ja erotun harmaasta massasta edukseni.


Olen vihdoinkin tyylikäs.